CBD-lajikkeet
High & Life Storesta löydät tarvitsemasi keräiltävät kannabiksen siemenet.
Toimimme yhteistyössä laadukkaiden siemenpankkien kanssa, joita ovat mm. Barney’s Farm, Royal Queen Seeds, Fast Buds, Dutch Passion, Sensi Seeds ja esimerkiksi Seedsman.
Valikoimastamme löydät runsaan kattauksen erilaisia feminisoituja photoperiodi, fastflower- ja autoflower-lajikekantoja, sekä myös joitain regular-kantoja, aina vanhoista klassikoista moderneihin risteytyksiin.
Kannabiksen siementen keräileminen on mielekästä puuhasteltavaa kasvitieteellisessä mielessä hampusta kiinnostuneille sekä kannabiskulttuurista yleisesti innostuneille ihmisille. Keräileminen on myös arvokasta genetiikan monimuotoisuuden säilymisen kannalta.
Huomioithan kuitenkin, että Suomen lain mukaan kannabiksen kasvattaminen käytettäväksi huumausaineena tai sen raaka-aineena, taikka käytettäväksi huumausaineen valmistuksessa tai tuotannossa on kiellettyä. Teon yrittäminenkin on laitonta ja siitä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Myymme tarjolla olevat kannabiksen siemenet ainoastaan 18 vuotta täyttäneille.
-
Stress Killer Auto CBD
Myyjä:Royal Queen SeedsTHC / CBDn. 11 / KorkeaSativa / Indica60 / 30Kukinta-aikan. 7-8 vkGenetiikkaLemon Shining Silver Haze x Juanita la Lagrimosa x RuderalisNormaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00 -
DC Cure 1:1
Myyjä:Doctor's ChoiceTHC / CBDn. 6 / n. 6Sativa / Indica50 / 50Kukinta-aikan. 8-10 vkGenetiikkaChronic Ryder x CBDNormaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00Loppuunmyyty -
Green Poison CBD
Myyjä:Sweet SeedsTHC / CBDn. 5-9 / n. 5-12Sativa / Indica45 / 55Kukinta-aikan. 7 vkGenetiikkaGreen Poison x Green Poison CBDNormaalihinta €35,00NormaalihintaAlennushinta €35,00Loppuunmyyty -
Painkiller XL
Myyjä:Royal Queen SeedsTHC / CBDn. 9 / n. 9Sativa / Indica75 / 25Kukinta-aikan. 8-9 vkGenetiikkaJuanita la Lagrimosa x Royal HighnessNormaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00 -
CBD Medical Mix
Myyjä:Royal Queen SeedsTHC / CBDn. 9-12 / KorkeaSativa / IndicaErilaisia / ErilaisiaKukinta-aikaErilaisia vkGenetiikkaErilaisiaNormaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00Loppuunmyyty -
Euphoria CBD
Myyjä:Royal Queen SeedsTHC / CBDn. 9 / KorkeaSativa / Indica20 / 80Kukinta-aikan. 8-9 vkGenetiikkaGreat White Shark x CBDNormaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00 -
Royal Medic
Myyjä:Royal Queen SeedsTHC / CBDn. 10 / Alle 10Sativa / Indica75 / 25Kukinta-aikan. 9-10 vkGenetiikkaCritical x JuanitaNormaalihinta €35,00NormaalihintaAlennushinta €35,00 -
Royal Highness
Myyjä:Royal Queen SeedsTHC / CBDn. 14 / Alle 14Sativa / Indica60 / 40Kukinta-aikan. 9-10 vkGenetiikkaRespect 13 x Dancehall 24Normaalihinta €35,00NormaalihintaAlennushinta €35,00 -
Dance World
Myyjä:Royal Queen SeedsTHC / CBDn. 12 / Alle 12Sativa / Indica75 / 25Kukinta-aikan. 8-10 vkGenetiikkaDancehall 20 x Juanita la LagrímosaNormaalihinta €35,00NormaalihintaAlennushinta €35,00 -
Purple Kush CBD 1:1 (Auto)
Myyjä:SeedsmanTHC / CBDn. 7 / n. 8Sativa / Indica10 / 90Kukinta-aikan. 9 vkGenetiikkaPurple Kush CBD Auto x Purple Afghan CBD AutoNormaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00 -
Cream & Cheese CBD 1:1
Myyjä:SeedsmanTHC / CBDn. 22 / n. 18Sativa / Indica40 / 60Kukinta-aikan. 8-9 vkGenetiikkaSeedsman CBD x UK CheeseNormaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00 -
Peyote WiFi CBD 2:1
Myyjä:SeedsmanTHC / CBDn. 6-8 / n. 12-14Sativa / IndicaN/A / N/AKukinta-aikan. 9-10 vkGenetiikkaPeyote Purple x WiFi OG x Seedsman CBD #2Normaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00Loppuunmyyty -
Doctor Seedsman CBD 30:1
Myyjä:SeedsmanTHC / CBDYli 1 / n. 20Sativa / Indica80 / 20Kukinta-aikan. 8-9 vkGenetiikkaAsian CBD StrainNormaalihinta €39,00NormaalihintaAlennushinta €39,00